Sitä mietiskelee menneitä tässä kun istuskelee duunis ja tuijottaa sekuntti ja minuuttiviisareiden kulkuu, odottaen et kello tulis tietynverran ja vois lähtee tekee vaikka töitä!

kolmeen menneeseen vuoteen mahtunu vaikka mitä. Avoero, uus kämppä (onneks tutusta tuppukylästä), nahistelut eksän kans lasten tapaamisista, mun loistava idea lähtee opiskelee kerrankin ammatti joka kiinnostaa ja suorittaa se vielä loppunkin(!), epätoivoiset yritykset aloittaa suhde ja todeta et ihan turhaa; eihän mul oo aikaa sellaiselle, sit vanhemman muksun koulunaloitus ja täl hetkel mennään sit surffaillessa toisen muksun koulunkäynnin, toisen tarhailun ja oman duunin välimaastossa, sopivalla aallolla mistä kukaan meistä ei pääse poistuu, jokainen saa siitä aallosta oman palansa. Sitä en kiellä et alussa oli hieman ehkä vaikeeta koittaa sumplii kaikki kohdalleen, ja viel tietty pienet nahistelut eksän kans joka vaatii mahdottomii mut valitettavasti senkin on pakko soputuu tilanteesee. Kuten myös muksujen.

Mä vaan teen töitä. Töitä, töitä ja töitä. Eilen sain kuulla et olisin mukamas aina duunis, joo joskus tuntuu kans itsestä siltä, mut ainakaa vielä ei oo burnista iskeny, työsuhdekin kestänyt vasta kohta puolisenvuotta. Kavereilta taas on saanu kuulla kevyttä vittuiluu siitä et mua ei koskaan nää, aina kun mulle soittaa, oon töissä. hupsista... Olisihan sitä kiva juu varmasti nähdä kavereita...mut sit kun pistää viivalle duuninteon joka ny ei henkisesti kauheen rankkaa oo ja joko kännissä örveltävien tai rakkauttaan tai uutta ihastustaan hehkuttavien kavereiden näkemisen....valitsen duunin. Miksi? noh, rahahan on aina tervetullutta, mutta ehkä mä vaan nautin tehdä töitä enemmänkin varsinkin silloin kun muksut on isällään. Kavereita saa kuunnella muutenkin, kiitos hienon keksinnön: puhelimen! Ei mee tuntiakaan etteikö se sois tai piippais, kieltämättä joskus tekis mieli heittää seinää koko kapistus, mut nykyää ku sellainen vaan täytyy olla....

Käyttäydyn miten käyttäydyn... lopputulos on joko tai.... mul viel joskus on kavereita tai sit ei. Mut sitä vaa välil miettii et eiks ihmisen joskus ois hyvä olla yksin? Ilman ketään?